Pentutesti

Petolalainen Tuija Kardin tekee miehensä kanssa myös pentutestejä.

Pentutestauksia tehdään yleensä koko pentueelle. Kasvattajan on tällöin helpompi jakaa pennut sopiville ostajille, kun tiedetään mikä pennuista on rohkein, arin, uteliain, toimintakykyisin, taistelutahtoisin, aktiivisin, dominoivin, alistuvin, avoin, kontaktihakuisin, herkin jne.

Testaajan pitää aina olla pennuille täysin tuntematon henkilö, jonka ne näkevät testaustilanteessa ensimmäistä kertaa. Myös testipaikan pitää olla sellainen, missä pennut eivät ole koskaan päässeet käymään, esim. yksi kodin huoneista, johon pennuilta on ollut pääsy aina kielletty. Monet kasvattajat toki tuntevatkin omien pentujensa luonteita, mutta usein testi tuo myös yllätyksiä. Pentu, joka on tutussa ja turvallisessa paikassa rohkea ja rämäpäinen, voikin osoittautua vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten kanssa täysin toimintakyvyttömäksi.

Pentutesti voidaan tehdä 6-8 viikon ikäisille pennuille, suositeltavinta se on kuitenkin tehdä mahdollisimman lähellä 7-viikon ikää.

Eri koiraharrastuslajeihin sopivat eri luonteiset koirat ja ennen kaikkea erilaisille ihmisille sopii erilaiset koirat. Kovan ja temperamenttisen ei kannata ottaa itselleen samaa koiraa minkä hiljainen ja rauhallinen ihminen valitsisi.

Koulutus- ja luonne-eroja on huomattavasti samankin pentueen eri pentujen välillä.

Kreikan IPO & Mondioring MM-karsinta

Olemme nyt olleet pari kuukautta koiriemme kanssa Kreikassa ja tarkoitus viipyä täällä vielä maaliskuun loppuun. Tullut tutustuttua Kreikan palveluskoira-toimintaankin jonkin verran; joulukuun alussa oli heidän IPO & mondioring MM-karsinta Napfliossa, tuossa meidän lähellä ja viime viikonloppuna IPO-koe ja BH sekä heidän kansallinen koe. Oheisesta linkistä hieman lisää näistä tapahtumista sekä kuvia:
IPO ja mondioring

kuvia

Jouluiset terkut Kreikasta!

kortti

Uusittua mainontaa!

Saimme mainontaan uuden kuvan 😀 Näiden ulkomaisten nettikauppojen ja yritysryppäiden aikana piti nostaa sitä omaa profiiliakin jollain tavoin. Vaikka meillekin tulee ulkomailta tavaraa, niin pyrimme mahdollisimman paljon suosimaan kotimaisia toimittajia. Miten se meni ’osta kympillä enemmän viikossa kotimaisia tuotteita’, niin sen vaikutus olikin jo aikamoinen.

 

veda-kotiin-pain_kehys

Petolan tuotevalikoimasta

Ajattelin laittaa muutaman sanan siitä miten tuotevalikoimamme kehittyy, laajenee tai supistuu. Moni asiakas kun tulee myymälään sisään, huudahtaa kuinka paljon tavaraa meillä onkaan. Nyt seuraa paljastus; meillä on minimaalisen pieni murto-osa siitä kaikesta mitä tällä alalla on tarjolla! Suomen mittapuun mukaan, puhumattakaan maailmanlaajuisesti. Tälle alalle tulee koko ajan uusia toimijoita, tuotteita, merkkejä jne. On haastavaa seurata kaikkea mitä tapahtuukaan, ihan maailmalla kuin myös täällä Suomessa. Seuraan toki työni puolesta mitä kaikkea tulee tarjolle (täytyy myöntää ettei kaikki mene ihan työnkään piikkiin…) ja onneksi myös teiltä asiakkailta saa vinkkejä ja ehdotuksia. Arvatkaa, minne suunnistan aina kun reissaan ulkomailla? No tietysti paikallisiin eläintarvikeliikkeisiin 😀 Ihana katsella kaikkia tuotteita, esillepanoja, asiakaspalvelua ja miettiä miten niitä voisi kenties käyttää omassa myymälässä. Toki japanilaisen lähiön eläintarvikeliikkeen valikoima on aika erilainen kuin mitä suomalaisissa vastaavissa. Manhattanin yksityinen eläinboutique, etelä-afrikkalainen ketjumyymälä, Lontoon Harrodsin eläinosasto, Oregonin luomutuoteliike koirille ja kissoille, valikoimaa riittää…

Esimerkiksi nyt pakastevalikoimamme laajenee, tarjolle tulee osa NeuFraun tuotteista. Tämä prosessi lähti liikkeelle ihan asiakkaiden innoittamana. Petolan avautuessa meillä oli kyseisiä tuotteita valikoimissa mutta jostain syystä ne eivät liikkuneet silloin. Nyt katsoimme, että voisimme uudestaan kokeilla niiden menekkiä, kysyjiä oli ilmaantunut mukavasti.

Selvä, päätimme että otamme ne valikoimiin. Ensimmäinen pohdinta oli, että minne ne mahtuvat. Pakastetila on rajallinen. Eli päädyimme siihen, että tarvitsemme uuden pakastimen. Mutta mihin se sijoitetaan? Pähkäilyn päätteeksi siirsimme erään kuivamuonamerkin tuotteet toiseen paikkaan, tiivistimme hyllytilaa ja saimme raivattua tilaa pakastimelle. Sitten mietintään, mistä pakastin. Ihan rahallisista syistä pakko katsastaa käytetyt versiot ensin, loppujen lopuksi pakastinongelma ratkesi suhteellisen helposti. Pakastin on nyt tänään, tätä kirjoittaessani, löytänyt paikkansa myymälässä ja on ensi yönä koekäytössä, tyhjillään.

Olen jo selvitellyt hieman koska saamme tavaraa valmistajalta, heidän tilauksensa saa edullisimmin heidän oman autonsa kiertäessä Turussa. Valikoima on laaja, joten nyt alkuvaiheessa pitää aika sokkona ottaa joitakin tuotteita omaan valikoimaan. Ja muokata valikoimaa tarpeen mukaan kun näemme mitkä tuotteet liikkuvat, mitkä eivät. Yleisesti ottaen joudumme aina miettimään tavaroita tilatessamme, kuinka ison tilauksen laitamme menemään. Liian pienen tilauksen rahtikustannukset nousevat huikeiksi joten yritämme aina kerätä tilattavaa ainakin yli rahtivapausrajan. Tämä toisinaan venyttää tilausvälejä mutta on pakollista. *Ihan offtopicina; kontti Kiinasta Helsinkiin maksaa noin 350€. Kontti Helsingistä Turkuun maksaa noin 250€. Hmmm, kilometrit Kiinasta Hesaan vs kilometrit Hesasta Turkuun?*

Aikaa olemme saaneet tuhraantumaan jo melkein kaksi kuukautta tähän projektiin. Puolustukseksi sanottava, että oli kesälomat ja kaikkea tässä välissä. Mutta joo, parin viikon päästä meillä on NeuFrauta valikoimissa. Vihdoinkin.

Toki aina prosessi ei ole näin aikaa vievä. Vanhoilta toimittajilta kotimaasta jonkun tietyn uuden tuotteen saaminen valikoimiin voi kestää joskus vain muutaman päivän. Jos heillä sitä tavaraa siis on. Myös maahantuojilla samat ongelmat pitkissä tilausajoissa, riittävän ison tilauksen kerääminen jne.

Mutta muistakaa aina ehdotella meille uusia mielenkiintoisia tuotteita! Maailmalta tai meiltä Suomesta.

-Tuija

Tuotetesti 3: Topi 16.6.16

Topi whippet testasi innoissaan herkkuja. Ylivoimainen suosikki oli kassissa olevat namipalat joita piilottelimme aktivointipeleihin (sopivat kokonsa puolesta hyvin tähän tarkoitukseen).
Naturis pötkö toimii hyvin koulutusherkkuna sillä pysyy hyvin kasassa taskunkin pohjalla ja saa leikattua helposti koiralle sopivia namipaloja.
Mukana olevat valmisruuat maistuivat Topille hyvin vaikka ehkä omistajan mielestä olivatkin vähän turhan teollisia. Näistä kanin makuinen kelpasi Topille selvästi paremmin. Käyvät myös hyvin kongeihin herkuksi ja pieni purkki on näppärä ottaa mukaan reissuun.
Kiitos vielä hyvistä herkuista🐾

Tuotetesti 2: Shanti 16.6.16

Moikka! Noniin nyt on kassin sisältö testattu! Aloitetaan siitä vanilijan makuisesta puruluusta. Se ei lattalla ollessan kauheasti kiinnittänyt huomiota, Shanti lähinnä luuli sen olevan oikea puruluu! Se alkoi kuitenkin kiinnostamaan kun sitä vähän heilutti tassujen välissä ja nykyään se haetaan jo itse ja mennään pureskelemaan alustan päälle! Taloudessaa asuu myös toinen nahka Olivia (Shantin tytär) Olivia on 2v ja luu selvästi kiinnosti häntä enemmän. Kuitenkin kaksikko välillä nyt kiistelee kumpi sen saa! Keksittiin myös muita tapoja leikkiä sen kans pihalla laitan videoita ja kuvia tulemaan siitä! Noutamisen ja riehumisen lisäksi otimme kapulan pitoa.

Herkut maistuivat molemmille. Pienet luuherkut ovat olleet käteviä treenatessa pieniä eivätkä sotke. Meillä on joskus ennen ollu niitä sydämmiä mut ei ikinä juuri noita! Sit testattiin vielä tollasii naudan kuivattuja sydämmii. Ne oli tosi maistuvia ja näytti hyvin uppovan! Ne oli kyl aavistuksen liian isoja, koska on ahne koira kyseessä haluisin antaa pienemmissä paloissa ja niitä oli tosi vaikea saada saksittua esim pienemmäksi. Mutta tälläsii ajatuksia meiltä!
shanttt

Tuotetesti 1: Blitz 16.6.16

Star Snack party mix

Maistuvuus: 4/5
Ulkonäkö: 3/5
Haju: 4/5

Säilytys: 1/5

Namit olivat erittäin maistuvia Blitzille jota epäilin aluksi koska olimme joskus kokeilleet niitä ja ne syljettiin samantie pois. Ulkonäkö oli mukava ja kiva, ehkä liian teollisen näköinen. Koostumukselta oli helposti hajoavaa joten meni rikki namipussissa meillä sekä kuivahtivat. Olisi ollut kiva jos paketissa olisi ollut uudestaan suljettava mahdollisuus. Sopivat mainiosti kotona treenaukseen mutta ulos otan ennemmin jotain muuta 🙂
Canvit Dental
Maistuvuus: 5/5
Ulkonäkö:4/5
Haju: 4/5
Säilytys: 5/5
Nämä olivat tosi mukavia. Maistuivat erittäin hyvin. Olivat kivannäköisiä ehkä vihreästä ulkonäöstä tuli mieleen ns. pupunruoka mutta eipä sekään haittaa 🙂 Syönti tapa tuntui/näytti silti että voisikin puhdistaa hampaita. Oli myös tosi mukava että pussin sai uudelleen suljettua. Helppo säilyttää nätissä pussissaan.
Kong aqua

Ulkonäkö: 5/5

Toimivuus: 6/5
Hauskuus: 5/5
Tämä oli ihan super mahtava lelu. Tämän avulla Blitz meni ensimmäistä kertaa uimaan eikä vain kahlannut… monta kertaakin vielä! Mikään muu lelu ei ole auttanut ennen. Tätä oli niin kiva hakea ja jos ei heitelty niin oli mukava leikkiä vetoleikkiä. Ihana ominainen kongin ulkonäkö sekä oranssi väri kiinnittää huomion vedessä. Naru helpotti heittämistä (ehkä vähän liikaakin meidän aloittelijalle). Lelu ylitti odotukset ja oli aivan mahtava näin kongin rakastajalle sekä odotin että sisällä oleva ’kelluttava juttu’ olisi imenyt vettä jonka jälkeen lelu olisi ollut kauan märkä ja kastanut kaikki treeniliivit jne mutta ei! Ei tippaakaan vettä (ainakaan huomatakseni) imenyt 🙂

Petoraatilainen esittäytyy:SHANTI!

 Eli tässä on Shanti (Lifefream Endless Narnia.) Shanti on lokakussa-15 seitsemän vuotta täyttänyt nahka. Shanti on erittäin kiltti ja uskollinen koira. Sitä pystyy pitämään irti melkein missä vain ja sen yksi lempipuuhista onkin pellolla kirmaaminen irti koirakamujen kanssa 🙂
Shanti asustaa tyttärensä Olivian kanssa ja toimiikin nuorelle koiralle erityisen hyvänä esikuvana. Shanti on harrastanut paljon agilitya ja nykyään treenataan tokoa viikottain. Shanti kisaa avoimessa luokassa.

Petoraatilainen esittäytyy: BLITZ!

Täältä löytyy innokas petoraatilainen. Vuoden vaihteessa syntynyt novascotiannoutaja uros, nimeltään Blitz. Blitz on erittäin oppivainen ja rohkea. Omistajana on kohta 20v vanha nuori nainen joka rakastaa eläimiään ylikaiken. On kissoja pari kappaletta sekä nyt koiranpentu.