Pentutesti

Petolalainen Tuija Kardin tekee miehensä kanssa myös pentutestejä.

Pentutestauksia tehdään yleensä koko pentueelle. Kasvattajan on tällöin helpompi jakaa pennut sopiville ostajille, kun tiedetään mikä pennuista on rohkein, arin, uteliain, toimintakykyisin, taistelutahtoisin, aktiivisin, dominoivin, alistuvin, avoin, kontaktihakuisin, herkin jne.

Testaajan pitää aina olla pennuille täysin tuntematon henkilö, jonka ne näkevät testaustilanteessa ensimmäistä kertaa. Myös testipaikan pitää olla sellainen, missä pennut eivät ole koskaan päässeet käymään, esim. yksi kodin huoneista, johon pennuilta on ollut pääsy aina kielletty. Monet kasvattajat toki tuntevatkin omien pentujensa luonteita, mutta usein testi tuo myös yllätyksiä. Pentu, joka on tutussa ja turvallisessa paikassa rohkea ja rämäpäinen, voikin osoittautua vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten kanssa täysin toimintakyvyttömäksi.

Pentutesti voidaan tehdä 6-8 viikon ikäisille pennuille, suositeltavinta se on kuitenkin tehdä mahdollisimman lähellä 7-viikon ikää.

Eri koiraharrastuslajeihin sopivat eri luonteiset koirat ja ennen kaikkea erilaisille ihmisille sopii erilaiset koirat. Kovan ja temperamenttisen ei kannata ottaa itselleen samaa koiraa minkä hiljainen ja rauhallinen ihminen valitsisi.

Koulutus- ja luonne-eroja on huomattavasti samankin pentueen eri pentujen välillä.